Parinkymmenen vuoden kuluttua suomalaisista noin kolmannes on yli 65 -vuotiaita. Ikääntyminen muuttaa tällä hetkellä eniten yhteiskuntaamme nopeassa tahdissa.
Ikääntyneet eivät ole harmaa massa, vaan jokainen on yksilö tavoitteineen ja tarpeineen. Ihmiset pysyvät toimintakykyisinä, hyväkuntoisina, ostovoimaisina ja elämänhaluisina vielä 65 ikävuoden jälkeen useita vuosikymmeniä. Eliniän pidentyminen on hieno merkki siitä, että Suomessa on tehty monia asioita oikein.
Puhumme usein arvokkaasta vanhuudesta miettimättä mitä se tarkoittaa. Lyhyesti voisi sanoa; se tarkoittaa sitä, että ikärakenteen muuttuminen otetaan vaikkapa kunnissa huomioon laajasti ja ennakkoon. Vastakkainasettelua senioreiden ja muiden väestöryhmien välille ei pidä luoda eturistiriitoja kärjistämällä eikä epäkunnioittavaa kielenkäyttöä tule sallia.
Taloudellinen pärjääminen on luonnollisesti eräs hyvän arjen elementti. Tämän vuoksi esimerkiksi eläkeläisköyhyyttä tulee suunnitelmallisesti vähentää ja eläketulon verotuksen tasavertaisuudesta ansiotuloon verrattuna tulee huolehtia. Kulutuksen osalta eläkeläisille ovat tärkeitä vaikkapa lääkkeiden korvausjärjestelmät ja sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut.
Tärkeintä on, että palvelut pelaavat ja että laadukkaaseen hoitoon ja hoivaan pääsee tarvittaessa. Jonoissa ei parane kukaan ja kun toimintakyky syystä tai toisesta alentuu, on apua saatava. Ratkaisevaa ei ole se kuka palvelut tuottaa. Ilman yritysten ja järjestöjen palveluita vanhuspalvelumme romahtaisivat. Ikääntyneiden palveluiden työvoiman saatavuus on sekä julkisten että yksityisten toimijoiden suuri yhteinen haaste. Pidän tärkeinä kehittämiskohteina ikäihmisten palveluiden kokonaisvaltaista suunnittelua ja palveluohjauksen ajanmukaistamista. Asumisen sisältävissä palveluissa tulee olla vaihtoehtoja myös tehostettua palveluasumista kevyempien vaihtoehtojen osalta. Asiakkaiden mahdollisuutta päättää ja osallistua omien palveluidensa suunnitteluun tulee lisätä.