Suomessa on sopimusomaishoidon piirissä reilut 50 000 omaishoidettavaa. Työ on vaativaa ja kuormittaa hoitajaa. Lisäksi vastuu hoidettavasta on suuri ja kokoaikainen. Eräänä ongelmana omaishoidossa on, että hyvinvointialueiden omaishoitajille maksamat tuet ja myöntämisperusteet vaihtelevat hyvinvointialueittain aiheuttaen epätasa-arvoa.
Oma Hämeen omaishoidon tuet ovat olleet tähän asti suuremmat kuin valtakunnalliset keskiarvot. Joulukuussa valtuustossa päätettyjen muutosten jälkeen ne ovat valtakunnallisesti keskiarvon tuntumassa. Koska omaishoidon tukia laskettiin kokonaisuutenaan tarkastellen Oma Hämeessä, on asiasta lehtien palstoilla esitetty kritiikki toki perusteltua.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on tehnyt vuonna 2022 ehdotuksen kansallisista omaishoidon myöntämisperusteista. Nyt omaishoidon kehittäminen on kirjattu hallitusohjelmaan. THL on myös aloittanut työn omaishoidon kehittämiseksi yhdessä hyvinvointialueiden kanssa. Tarkoitus on yhtenäistää omaishoidon käytänteitä ja omaishoidon myöntämisperusteita valtakunnallisesti.
Oma Hämeen kuten muidenkin hyvinvointialueiden talous on alijäämäinen. Toisaalta kaikki Oma Hämeen tuottamat palvelut ovat välttämättömiä palveluita. Omaishoidon tukien muutokset joulukuun aluevaltuustossa olivat kompromissiratkaisu. Aluehallituksessa päädyttiin harkinnan jälkeen esittämään valtakunnallisia keskiarvoja kaikissa luokissa. Joulukuun aluevaltuustossa tätä hallituksen esitystä muutettiin korottamalla luokan kaksi tukia 41,40 euroa kuukaudessa. Korotuksen lopputulema tarkoittaa, että omaishoitoon on lisättävä 500 000 euroa vuodessa lisää verrattuna alkuperäiseen esitykseen. Alijäämäisen kokonaistalouden raamissa valtuuston päätös tarkoittaa käytännössä sitä, että korotukseen käytetty 500 000 euroa on pois jostakin muusta hva:n järjestämisvastuulla olevasta palvelusta.
Päättäjiä on helppo kritisoida sanomalla, että tasojen laskeminen luokissa 1 ja 3 valtakunnalliseen keskiarvoon osoittaa, että päättäjät eivät arvosta omaishoitajien työtä. Kritiikissä on kuitenkin hyvä huomioida myös se, että muutoksen jälkeenkin olemme Oma Hämeessä valtakunnan tasolla kohtuullisesti keskiverrossa, emme sen alapuolella.
Itse uskon, että jokainen päättäjä arvostaa korkealle omaishoitajien työn. Lisäksi haluan samalla osaltani huolehtia siitä, että omaishoitajien asema ja korvauksien taso turvataan pidemmällä tähtäimellä ja kestävästi. Mielestäni korvauksissa tulee löytää lakisääteisesti työn vaativuutta vastaava kohtuullinen taso tasavertaisesti koko maassa.
Omaishoito tulee lisääntymään tulevaisuudessa väestön ikääntyessä. Sopimusomaishoidon lisäksi arvioidaan, että jopa noin 700 000 ihmistä auttaa korvauksetta läheisiään arjessa pärjäämisessä. Myös se työ on mittaamaton arvokasta ja sitä tulee tukea ja arvostaa.
